maanantai 15. huhtikuuta 2013

Alakoulusta yläkouluun - kuutosella Polarissa

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN – KUUTOSELLA POLARISSA

UUSI KOULU
Ensimmäinen koulupäivä alkoi aurinkoisena. Minua pelotti.
Minusta Polariin oli ihan kiva tulla. Uutta koulussa on sisävälitunnit. Uutta oli uudet koulutilat ja uudet opettajat. Samana pysyi aineet ja opettajien luonteet.
Polarissa on jollakin tavalla kivaa.
En muista oikein mitään ensimmäisestä koulupäivästä Polarissa.
Polarissa 8. ja 9. luokkalaiset ovat tosi pitkiä. Aina välillä tunsin itseni aika lyhyeksi.
Minua ei paljon jännittänyt, mutta kuitenkin vähän jännitti. Suurin osa oli värjännyt hiukset.
Muistan ensimmäisestä koulupäivästä kaverini siniset hiukset. Erityisemmin en sitten muuta muistakkaan.
Oli kivaa tulla Polariin. Minua jännitti ihan kauheasti mutta kaikki meni kuitenkin hyvin.
Kyllä jännitti. Oli outoa mennä uuteen kouluun, koska olin ollut vanhassa viisi vuotta. Olin toki käynyt ennenkin Polarissa, mutta silti olin hukkua perhosiin vatsassani!
Minusta oli jännää tulla jo yläkouluun, koska täällä on ysi, kasi & seiskaluokkalaisia. Täällä on paljon uutta esimerkiksi melkein joka aineella on eri opettajat, sekä on uudet opettajat.

OPPITUNNIT
Oppitunnit on rauhallisia. Oppitunnit ovat vilkkaita.
Jotkut tunnit ovat kivoja ja jotkut eivät. Oppitunneista on tullut hirveän pitkiä.
Polarissa jotkut oppitunnit ovat hyvin villejä, mutta kivoja ja omalaatuisia.
Oppitunneilla on mukava opiskella.

VÄLITUNNIT
Välitunneilla pelaan puhelimella. Välitunnit on kivoja.
Sisävälitunnit olivat uusi juttu. Sisävälkät on kivoja ja ulkovälkät eivät.
Välitunnilla linnoittaudumme sen luokan eteen tai ainakin lähelle sitä luokkaa, missä meillä on tunti, ja höpöttelemme kaikkea Tarja Halosen ja hammasharjan välillä.
…välitunnit vain seisomme ja puhumme. Se on todella harmi, koska leikkiminen on hauskaa. Ihan vain heiteltäisiin palloa tai hypittäisiin hyppynarua. Ehkä pitäisi aloittaa kapinaliike leikkimisen yleistämiseksi…
Välitunnit ovat parasta aikaa päivästä, koska saa olla kavereiden kanssa.

TULEVAT KUTOSET, POLARIIN TULOA EI KANNATA JÄNNITTÄÄ
Polari on todella hyvä koulu. Mutta: Älä mene ruokalan läpi!
Onnea …sitä todella tarvitaan.
Jatkakaa leikkimistä! Ihan sama mitä muut sanovat, leikkikää!
Olkaa kilttejä opettajille niille ei kannata ryppyillä. Täällä Polarissa on todella kivaa, ei kannata pelätä tai jännittää sillä se on turhaa. Täällä on mukavia opettajia ja myös ankara kuri mikä on tietysti ihan hyvä. Tänne voi tulla hyvillä mielin. Polari on paras koulu!

Koottu 6.D –luokan kirjoitelmista ”Minun kouluvuoteni 6.luokalla Polarissa”     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti