keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Tuore polarilainen

Riitta Yli-Juuti aloitti työnsä Pohjolanrinteen koulun opettajana maaliskuussa 2013, joten hän on henkilökunnan uusin kasvo. Riitta opettaa koulussa matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa.

- Viime vuoden lopussa elämässäni tapahtui merkittäviä asioita: muutin perheeni kanssa Hyvinkäälle ja valmistuin Helsingin yliopistosta. Vuoden vaihteen jälkeen aloin etsiä opettajan töitä. Sellaisen löysin sitten täältä Riihimäeltä ja Pohjolanrinteen koulusta, Riitta kertoo.

- Tähän kouluun on ollut helppo tulla opettajaksi. Tämä on hyvin toimiva koulu, jossa on selkeät säännöt. Oppilaat tietävät, miten kuuluu tai ainakin miten kuuluisi toimia. Jos saisin jotain muuttaa, taikoisin itselleni ikioman luokkatilan. Luokan vaihtaminen monta kertaa päivässä on raskasta.

 Riitta asuu Hyvinkäällä miehensä ja kahden lapsen kanssa. Työmatkat taittuvat junalla. Vapaa-aikaa kuuluu urheilua.
- Harrastan pesäpalloa. Pelaan Vantaajoen juoksussa. Lisäksi teen käsitöitä! Neulominen on parasta. Viimeksi neuloin villasukat.



Sana-assosiaatiotestistä Riitta selvisi seuraavasti:

päivänavaus - jännitys
matematiikka - kaava
mediateekki - ei toimi
rehtori - jämäkkä
välitunti - vapaa
kesä - kärpäset
Polari 50 vuotta - mukava tauko perustunteihin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti